Tämä on ajankohtainen aihe. Nykypolitiikalla nimittäin Kreikan ja Espanjan tuotantokyky romahtaa. On siis odotettavissa, että niihin maihin iskee hyperinflaatio. Koska kyse olisi ilmeisesti tarjontaperusteisesta inflaatiosta, ei ole itsestäänselvää, että se leviäisi saman tien muualle euroalueelle. Spekuloidaanpa vähän.
Ensin pohditaan sitä, miten se seikka, että tänään saan eurolla kilon perunoita, mutta huomenna vain ½ kiloa, johtaa tsiljoonan prosentin päivä inflaatioon. Minä kuitenkin haluan kokonaisen kilon, niinpä minä maksan 2€. Hankkiakseni tuon toisen €:n minun on nostettava omia hintojani. Jos oletetaan, että kaikki hyödykkeet ja palvelut noudattavat samaa hintakehitystä, hinnannostoni on siis 100%. Toisin sanoen, samalla rahalla tuotan 50% vähemmän. Nyt perunakauppias haluaa minun tuottamaani hyödykettä, snarkkeja. Koskapa snarkkien hinta juuri kaksinkertaistui, hänen täytyy tuplata oman tuotteensa hinta, ja eurolla saakin enää vain varttikilon pottuja. (hyper)Inflaatiossa onkin siis tästä näkökulmasta kyse rahan nopeuden räjähdysmäisestä kasvusta.
(Sivumennen sanoen, klassisempaan taloustieteeseen tutustuneena tämä on minulle tutumpi määritelmä inflaatiolle: rahan määrän kasvu taloudessa, kun sen liikkeelle laskettu määrä kerrotaan sen nopeudella. Kun volyymi kasvaa nopeammin kuin tuotanto, hinnat nousevat. Hintojen nousu on kuitenkin ilmiön seuraus. Tämä on kuitenkin vain yksi näkökulma, ja tässä artikkelissa oleva on toinen. Molemmat kuvaavat samaa ilmiötä, ja molemmilla on ansionsa.)
Jos PIIGS maiden tuotannollinen infra siis romahtaa, mutta niiden kysyntä ei romahda, seuraus on, että paikallisesti tuotteiden hinnat nousevat. Tuotteita kuitenkin tuotetaan muualla (euroalueella ja muualla), joten hintojen nousu ei ole ensimmäinen vaihe, vaan ensin maassa oleva raha valuu ulkomaille. Tässä vaiheessa tarjontaa on (hyödykkeitä, jos joku vain tuo niitä maahan) samoin kuin kysyntää (ihmiset syövät ja juovat edelleen). Omaa tuotantoa ei ole. Oletetaan lisäksi, että kaikki kiinteä ja irtainkin omaisuus on jo pantattu ulkomaille.
Nähdäkseni vaihtoehtoja on kaksi: euro joko kestää sen tai ei kestä. Jos euro kestää sen, sen ulkoinen arvo laskee, mutta ei lakkaa. Maat, joiden infra toimii, saavat devalvaatiosta jonkin verran kilpailuetua. Toisaalta tästä seuraa hintojen nousua ja osa niiden markkinoista (PIIGS) tuhoutuu. Romahtaneet maat itsessään eivät kuitennkaan voi kestää, vaan ajautuvat anarkiaan. Se aiheuttaa ongelmia myös niiden kumppaneille. Jos euro taas ei kestä, joutuvat kaikki euromaat, ja niiden kumppanit pulaan.
Entä jos tuhotut maat eroaisivat /erotettaisiin eurosta? Niillä ei olisi tuotantoa, eikä rahaa, joten inflaatiota ei lähtökohtaisesti olisi. (Tosin ei mitään muutakaan.) Euroon jäävät maat menettäisivät markkinoita (tuhotut taloudet) ja euro revalvoituisi. Ei hyvä.
Toisin sanoen valuutta-alueen osassa ei voi tapahtua hyperinflaatiota, mutta se voi joutua pahempaan tilanteeseen, täydelliseen vararikkoon, tilanteeseen, jossa siellä ei enää ole rahaa käytössä. Menikö oikein?
